Kun yliopisto ei ole juhlaa

Oli vuosi 2009 ja olin koko kevään lukenut pääsykokeisiin. Minulla ei ollut mitään lukuaikataulua tai vastaavaa, ei edes muistiinpanoja, koska en vain ole koskaan "jaksanut" sellaisia tehdä. Oma työskentelyni on enemmänkin sitä, että luen, tässä tapauksessa pääsykoekirjan, useaan otteeseen läpi. En enää näin vuosia myöhemmin muista, kuinka monta kertaa kahlasin oman pääsykoekirjani läpi, mutta ainakin viisi kertaa, todennäköisesti useamminkin. Opiskelen siis humanistisessa tiedekunnassa ja meillä sisäänpääsy perustui pääsykokeeseen, johon kuului yksi kirja. En ole vielä päättänyt kerronko tarkemmin, mihin oppiaineeseen menin opiskelemaan, mutta tässä vaiheessa riittänee tieto tiedekunnasta.  Hain opiskelemaan alaa pelkästään sillä perusteella, että kyseinen aine oli ollut vahvuuteni lukiossa ja koin sen kiinnostavaksi. Minulla ei ole koskaan ollut mitään selkeää käsitystä siitä, mitä haluaisin opiskella tai tehdä tulevaisuudessa työkseni. Tästä johtuen se, että kyseinen oppia...

Olen jo vuosia miettinyt, että haluaisin jakaa omat kokemukseni yliopistoon ja sen ahdistavuuteen liittyen. Yleisesti ottaen tuntuu, että yliopistoon pääseminen on mahtava juttu ja se kuuluisa lause siitä, kuinka "opiskeluaika on ihmisen parasta aikaa", on itselleni ollut isku vasten kasvoja. Jos opiskeluaika olisi se elämän paras vaihe, ei alamäelle olisi enää edes tilaa. Suunnitelmissani olisi käydä täällä blogissa läpi omaa (pitkää) taivaltani ja tuoda esille omia näkemyksiäni ja kokemuksiani siitä, kun se opiskelu onkin ihan kamalaa. Siinä sivussa avaan myös syitä siihen, miksi en ole vain suosiolla jättänyt opintoja kesken. Samalla kirjoittaminen ja asioiden läpikäyminen toimikoon omanlaisena terapiana itselleni.  Jos edes yksi ihminen olisi jakanut kokemukseni opintojeni alkuvaiheessa, olisi oma oloni mahdollisesti ollut vähemmän ahdistunut. Tämä on se suurin syy, miksi haluan asiasta kirjoittaa; jos edes yksikin ihminen saa vertaistukea kokemuksistani ja löytää apukein...